JHL-työttömyyskassa

Julkisten ja hyvinvointialojen työttömyyskassa on Suomen suurin toimialakohtainen työttömyyskassa, johon kuuluu yli 180 000 jäsentä. Kassa palvelee jäseniään kaikissa työttömyyteen ja työttömyysturvaan liittyvissä asioissa.

JHL:n työttömyyskassa tarjoaa ensimmäisenä sosiaaliturvajärjestelmän toimijana palvelun, jonka kautta jäsen voi puhelimitse toimittaa hakemuksensa ja saada itseään koskevia tietoja sekä ohjeita puheentunnistusautomaatin kanssa keskustellen.

 
 

Julkisten ja hyvinvointialojen eEmeli-puhelinkassa

Parantaakseen puhelinasiakaspalvelua ja sen tavoitettavuutta JHL:n kassa ottaa käyttöönsä vuoden 2009 huhtikuun aikana Suomen Puheentunnistuksen toimittaman puheentunnistukseen perustuvan automaattisen puhelinasiakaspalvelun. Sen tarkoituksena on siirtää asiakaspalvelua kuormittavien rutiinitehtävien hoito osittain puheentunnistus-automaatin tehtäväksi. Näin asiakaspalvelun puheluruuhkat helpottavat ja puhelinpalvelusta tulee ympärivuorokautisesti toimiva palvelu.

”Palvelu parantaa työprosessia ja nopeuttaa asioiden käsittelyä. Tämän eEmeli-puhelinkassan avulla jäsenillä on madollisuus tehdä jatkohakemus tai saada tietoa ansioturvahakemusten käsittelytilanteesta sekä omasta maksutilanteesta silloin kun se heille itselle parhaiten sopii. Samalla menetelmä antaa puhelinpalvelun henkilöstölle lisää aikaa palvella jäseniämme niissä asioissa, joissa henkilökohtainen neuvonta ja opastus ovat välttämättömiä,” toteaa JHL:n kassanjohtaja Pasi Koskinen.

eEmeli-puhelinkassa palvelee julkisten ja hyvinvointialojen työttömyyskassan sekä uusia että vanhoja hakijoita ympäri vuorokauden. Ansioturvan uusia hakijoita automaatti ohjeistaa ja neuvoo yleisimmissä kysymyksissä. Vanhat hakijat voivat automaatin välityksellä uusia hakemuksensa, tiedustella hakemuksen saapumispäivää ja sen käsittelytilannetta. Myös ansioturvan edellisen ja seuraavan maksupäivän voi selvittää automaatin välityksellä.

eEmeli-puhelinkassan palvelunumero on 010 190 300.

eEmeli-puhelinkassa esite

 
 
 

Copyright © 2008, Suomen Puheentunnistus Oy.
Kaikki oikeudet pidätetään.

Site Design by Imager

Käyttäjien kommentteja

 

"Ei tarvitse näppäillä numeroita, voi antaa vapaasti kommentteja."

"Kokeilu oli ainakin yllättävän helppo. .. olen yllättynyt toimivuudesta, suorastaan epäuskoinen helppoudesta."

"Mielenkiintoista, nykyaikaista."

Kokeile itse!

 

Puheentunnistustamme ja tekstistä puheeksi -järjestelmää voit itse kokeilla seuraavissa numeroissa:

PUH.e vaihde

03 - 3390 3000