Askonkatu 9 B, 15100 Lahti
Puh. 03 - 3390 3000
palaute@puheentunnistus.fi

Teimme jokin aika sitten Kuluttajatutkimuskeskuksen kanssa tutkimuksen, jossa joukko suomalaisia kokeili lääkäriajanvarausdemoamme ja vastasi sen jälkeen kyselyyn, jossa tiedusteltiin käyttökokemuksia ja suhtautumista puheteknologiaratkaisuihin.
Tehdyn tutkimuksen* mukaan 79 % ihmisistä pitää puheella toteutettua itsepalvelua erittäin tai melko toimivana ja mukavana asiointitapana.
Tutkimuksessa todettiin, että eri sukupuolta olevien ja eri-ikäisten kuluttajien välillä ei ollut juurikaan eroja suhtautumisessa puheteknologian käyttöön puhelinpalveluissa.
Tärkeimpiä puheentunnistuspalvelua puoltavia syitä olivat jonotuksen väheneminen, käytön helppous verrattuna puhelimen näppäinvalikoihin sekä mahdollisuus ajasta riippumattomaan palvelun käyttöön (24/7).
Vastaukseksi kysymykseen, mikä on perusargumentti, miksi ihmiset käyttäisivät puheentunnistusteknologiaan perustuvia palveluja, saatiin:
”Jos palvelujen saaminen nopeutuu, säästyy aikaa, palvelut ovat tavoitettavissa läpi vuorokauden ja ovat edullisempia.”
*KTK 1/2006 (N=408)
Copyright © 2008, Suomen Puheentunnistus Oy.
Kaikki oikeudet pidätetään.
Site Design by Imager
"Mielenkiintoista, nykyaikaista."
"Toimii hyvin jos vaikka haluaa varata ajan virastoajan jälkeen."
Puheentunnistustamme ja tekstistä puheeksi -järjestelmää voit itse kokeilla seuraavissa numeroissa:
03 - 3390 3000
"Tuntuu henkilökohtaiselta palvelulta."