Suomen Puheentunnistus

Suomen Puheentunnistus Oy on perustettu vuonna 2004 ja sen toiminta on keskittynyt puheteknologiatuotteiden kehittämiseen, suunnitteluun, sovellustuotantoon ja konsultointiin. Yhtiön päätoimipaikka on Lahdessa.

 
 

Suomen Puheentunnistus 0y

Puhuminen on ihmisen luonnollisin kommunikaatiomuoto. Suomen Puheentunnistus Oy:n tavoitteena on helpottaa arkea tuottamalla puheella toimivia itsepalveluratkaisuja ja tuotteita yritysten ja kuluttajien käyttöön.

Suomen Puheentunnistus Oy käyttää sovellustuotannossaan maailman johtavien puheteknologiayhtiöiden ohjelmistoja ja toimii kiinteässä yhteistyössä näiden yhtiöiden kanssa mm. integraatiotehtävissä. Yhteistoiminta huippuosaajien kanssa toteutetaan kumppanuusohjelman avulla.

Yhtiön päätuotteita ovat:

  • Puhekäyttöliittymät puhelinkanavassa tapahtuvaan asiakaspalveluun ja kommunikaatioon
  • Puhelinasiakaspalvelun selvitystyöt
  • Loppukäyttäjän käyttökokemuksen hallinta
  • PUH.e ASR - Suomen kielimalli automaattiseen puheentunnistukseen
  • PUH.e CTTS - Suomen kielen tekstistä puheeksi -järjestelmä

Suomen Puheentunnistus Oy on kasvuyritys, jonka tavoitteena on laajentaa toimintaansa myös kansainvälisesti. Yhtiön omistajina toimivat mm. Midinvest Management Oy / PH Fund sekä Suomen Teollisuussijoitus Oy / Start Fund I Ky

 
 
 

Copyright © 2008, Suomen Puheentunnistus Oy.
Kaikki oikeudet pidätetään.

Site Design by Imager

Käyttäjien kommentteja

 

"Tuntuu henkilökohtaiselta palvelulta."

"Meni sujuvasti ja nopeasti. Palvelu toimi mukavasti, se oli nopeaa."

"Kokeilu oli ainakin yllättävän helppo. .. olen yllättynyt toimivuudesta, suorastaan epäuskoinen helppoudesta."

Kokeile itse!

 

Puheentunnistustamme ja tekstistä puheeksi -järjestelmää voit itse kokeilla seuraavissa numeroissa:

PUH.e vaihde

03 - 3390 3000